maanantai 23. marraskuuta 2015

FIRST POST. FIRST DAY.

Breeffaus alkuun:
Aloitin kuvaamataidon lukiodiplomityön tekemisen, jonka vuoksi pidän päiväkirjaa ja samalla luon portfoliotani työni ohessa. Kuvat kertovat enemmän kuin sanat, joten annan niiden puhua pääosassa.

Sekaisin järjestyksestä. Tämä tehtävän nimi herätti heti mielenkiintoni. Kyseessä on kuvaamataidon lukiodiplomi, johon tartuin jo lukion ensimmäisellä luokalla kuullessani mahdollisuudesta. Tiesin jo ennen tehtävänantoa lukiessani, että aion rakentaa jotain romusta ja kierrätystavarasta - tai oikeastaan aarteista.

Päädyin suunnittelemaan nukketaloa, ja ideana oli rakentaa erilaisia huoneita. Sotkuisia, joissa kaikki on vähän vinossa ja tavaraa sikinsokin, sekä huoneita, joissa kaikki on yksinkertaista, tavaraa on vähän ja värit ovat hillittyjä sekä lämpimiä. Mietin mahdollista aikataulua ja sitä, kuinka ison talon kerkeäsin rakentamaan yhden jakson aikana - päädyin neljään huoneeseen lyhyen jaksomme vuoksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti